Siirry suoraan sisältöön

Rompetorit – miesten omat kirpparit

Rompetorit

Auton osien kierrätys tai minkä tahansa koneen, on yhtä mielekästä kuin muidenkin tavaroiden ja siksi on olemassa rompetorit. Niiden toimintatapa on yleensä erilainen. Kun tapahtuma paikkakunnalla on, sen kesto on yleensä pari päivää ja siellä saattaa olla ohjelmassa muutakin kuin vanhojen romppeiden myyjiä. Tämä on yksi mainioimmista vanhojen tavaroiden myyntitilaisuuksista. Ja niihin ei todellakaan kannata raahata vanhoja huonekaluja, pidetään ne pelkästään koneille ja sen sortin tarvikkeille.

Rompetorit ovat monesti jonkun tapahtuman yhteydessä ja näiden idea on yleensä koota yhteen jonkin asian harrastajia. Samaan aikaan siellä voi myydä vanhoja tuotteita. Rompetorille on ominaista se, että siltä voi löytää jonkin vanhemman koneen osia todella halvalla.

Millaisten tapahtumien yhteyteen?

Aiheen kiinnostavuuden perusteella Hietsumarket päätti selvittää, millaisten tapahtumien yhteyteen kannattaa rompetorin järjestää. Parhaimpia tapahtumia ovat autotapahtumat ja varsinkin, jos ne liittyvät vanhoihin autoihin. Ja jonkin erityisen merkin järjestämiin kokoontumisiin, otetaan nyt esimerkiksi vaikka Volvo. Myös moottoripyöräilijöille on suunnattu tapahtumia, mistä voi tehdä ostoksia.

Rompetorit kokoavat alan harrastajia yhteen, mutta monia kiinnostaa pelkästään nämä torit, jos niistä löytyisi jotakin ostettavaa. Sinne kannattaa todellakin ajautua myymään tarpeettomia koneen osia pois, jos niillä ei enää itse tee mitään. Jos hinta on kohdillaan, niin varmasti saa myyntipöydän tai -ruudun hinnan takaisin.

Myynnissä olevat suositut tuotteet

Näissä tapahtumissa löytää varmasti paljon mielenkiintoista ja käyttökelpoista. Ja yhtä mukava on tavata ostamisen lisäksi tuttuja. Tuotteita, jota romppeina kannattaa ehdottomasti käydä katselemassa, on listattu oheen:

  • Autojen käytettyjä osia
  • Moottoripyörien ja traktorien osia
  • Toisinaan jopa rakennustarvikkeita

Kierrätystä parhaimmillaan

Auton osien kierrätys on todellista kiertotaloutta ja romuttamoilla kerätään talteen paljon osia ennen kuin auton muut osat romutetaan. Monelle on jäänyt kotipihalle kolariauto, josta on saanut paljon sopivia osia myyntiin, joten sellaisia osia on hyvä yrittää myydä myös romppeina. Varsinkin vähän vanhempien autojen osat tekevät hyvin kauppansa.

Auton osien kierrätys tulee vuosi vuodelta vaikeammaksi. Auton valmistajat koodaavat autojen osia niin, että niitä ei pysty siirtämään alkuperäisestä autosta toiseen. Varaosa pitäisi pystyä koodaamaan uudelleen, jotta se toimisi toisessa autossa. Tämä hankaloittaa osien kierrättämistä, mikä ennen on ollut täysin mahdollista. Nautitaan tästä kierrätyksestä niin kauan kuin siihen on vielä mahdollisuus.